maanantai 31. elokuuta 2015

Hiljaista.


Ei ole vaikea arvata miksi en oo kirjoittanut. Taas psyykkinen väsymys ja masennus on vieneet voiton,en oo jaksanut avata läppäriä n.viikkoon. Kännykkä,pleikkari ja tabletti on saaneet enemmän huomiota. Jotenkin ahdistaa aina tulla tänne blogiin kirjoittamaan mun voinnista,koska se on aina yksi ja sama. Positiivistakin löytyy,oon nimittäin h*lvetin ihastunut. En sano siitä vielä mitään,katsoo nyt mitä tästä tulee ja jaksaako kyseinen ihminen mua katsella :-D Meillä on kuitenkin samanlainen huumorintaju ja kokemuksia mielenterveyssairauksista.

Olin viime keskiviikkona äipän kanssa mun siskolla yötä,tehtiin pizzaa ja mustikkapiirakkaa. Mä viihdyn maalla,varsinkin kun siellä on ihania huskyja ja kisuja. Eläimet on terapeuttisia,toivon et tänne meidän talollekin saisi jonkun esim. kanin tai akvaarion. Olin myös Sonyan (Somppu lempinimeltään,yksi huskyista) kanssa pitkällä lenkillä. Meidän lenkkeily meni vähän uuvuttavaksi,kun ajattelin että mennään nyt tästä metsän kautta takaisin isolle tielle,no seuraavaksi oltiin melkein eksyksissä ja Somppu ihmetteli mihin oikein oon sitä viemässä! Rämmittiin koiran kanssa ojissa ja sitten oli korkeaa heinikkoa. Lopulta päästiin soratielle ja päätin,että en lähde enää kiertämään reittiä,varsinkaan koiran kanssa. Voi raukkaa ♥



Muokkasin vähän Kerman simmuja >:D

Mä yritän nyt vähän tsempata tän bloggaamisen kanssa. Nähdään!

perjantai 14. elokuuta 2015

blaablaablaa

Viimeiset päivät on olleet pelkkää sumua,kohtauksia ja itkemistä. Mikään ei oo tuntunut hyvältä,paitsi mun perheenjäsenten näkeminen,toisen kämppiksen kanssa oleminen ja räiskintäpelien pelaaminen. En oo jaksanut pestä pyykkiä,eilen kyllä oli pakko koska mulla ei ollut melkein yhtään puhtaita sukkia ja paitoja. Noh,kai tää täst.. Tämän viikonlopun oon talolla,ei jaksa koko aikaa pyöriä porukoiden nurkissa ;-) hihii!
Mä muuten ajattelin tehdä toisen blogin tähän rinnalle,se olis valokuvaukseen tarkoitettu. Mulla oli aijemmin se,mut jostakin syystä poistin sen? No,teempä uudelleen,ei se väärin o!
Hitsi et mua jännittää ensiviikon torstai,meen mun ekaan diabetesmiittiin Raumalle. Mua tullaan hakemaan siinä klo 18 aikaan,mennään Kortelan abc:lle :-) Saan tutustuu muihin diabeetikoihin,varsinkin kun kaikki ollaan ykkösii. Mutta hei,kuvia tässä alempana,mä en voi jättää mitään postausta ilman kuvia! Hyvää viikonloppua.


Olin viimeviikonlopun vanhemmilla,lauantaina aamupvällä oltiin äidin kanssa mustikassa ja iltapvällä olin iskän kanssa kalassa :-) sain pienen särjen,mikä meni sitten Bellalle.

Perjantaina mulla oli tylsää,niin tein mokkapaloja mitkä ei ihan onnistuneet :-D

Keskiviikon aamulukemat,ai että väsytti,janotti ja oli juostava vessassa. Ketoaineitakin oli,pelästyin niitä kamalasti. Makasin koko päivän sängyn pohjalla..

Tiistaina ostin itelleni mansikoita ♥

Kokeilin iskän laseja :>

Kalastuksen jälkeen käytiin kuvailemassa iskän kanssa,aika hyviä kuvia tuli.