Ajatuksia/ohjeita tuoreelle diabeetikolle

Nämä ovat sitten mun omia vinkkejä ja ohjeita, mitä olen itse sairastuttuani saanut. Jokaiselle annetaan tietysti omat pistosohjeet ja etsitään sopivia insuliinimääriä, mutta yleiset neuvot ja ohjeet on aina lohduttavia juuri sairastuneelle. Kun asuin Turussa pari vuotta sitten, olin paljon TYKSissä sisätautiosastolla, koska mulla oli jatkuvasti ketoaineita (en jaksanut hoitaa, koska masennus rupesi pukkaamaan päälle yms) niin mun viereeni tuotiin täysin tuore 1-tyypin diabeetikko. Hän oli jotakin pari vuotta mua vanhempi, itki raskaasti ja hoitaja hääräsi siinä omiaan lohduttamatta tätä naista. Kysyin mikä hätänä ja nainen kertoi, että hänet tuotiin jo eilen päivystykseen korkeiden sokereiden takia, hänellä todettiin 1-tyypin diabetes ja on aivan sekaisin kaikesta. Sanoin, että olen itsekin ykkönen. Nainen halusi tietää sairaudesta kaiken, mitä vaan osasin kertoa. Puhuimme yli kaksi tuntia, jolloin huomasin että tällä naisella oli jo hieman helpottuneempi olo. "Kiitti. Ei tää sairaus olekaan mikään kuolemantuomio sentään.." ja loppupäivä naurettiin sitten sille.

1. Alkushokki.

Sulle kerrotaan, että oot sairastunut ykköstyypin diabetekseen. Niin siis mikä? Suoraan sanottuna, sun haimasi ei tuota enää insuliinia eli kaput. Ja nyt sun pitää törkätä itseesi insuliinikynällä inskaa, jotta pysyt hengissä. Verensokereita pitää seurata päivänmittaa todella tiiviisti, ainakin seuraavan vuoden sairastumisesta. Piikittäminen sormenpäihin ja iholle voi tuntua ikävältä, ja se onkin, mutta pikkuhiljaa totut siihen ja osaat jo nauraa asialle "ei tämä missään tunnu!". Diabetes voi pelottaa, ja se on ihan normaaliakin. Kuitenkaan pelkoa ei pidä päästää valloilleen, älä siis lue heti sairastumisen jälkeen mitään foorumeita, missä luetellaan kaikki lisäsairaudet ja siitä, miten naapurin sukulaisen isä menetti näkönsä tai ystäväsi äidin koiran mummu menetti jalkansa. Ei ei ei ei! Tutustu rauhassa mittareihin, insuliinikyniin ja vieraile foorumeilla, missä on oikeasti ja aidosti diabeetikoita, ketkä varmasti haluavat jakaa sinulle oman tarinansa. Vertaistuki on kaiken a ja o. 

2. Uskallanko?

Uskallanko mennä synttäreille? Uskallanko mennä enää baareihin? Uskallanko käydä nyt lenkillä? - Uskallat ja voit. Sulle tehdän sairastumisen alussa oma hoitosuunnitelma, saat omat insuliiniannokset ja ohjeet siitä, miten pitää toimia. Uskallanko päästää lapseni tämän ystävän synttäreille? Tätähän mun äiti kysyi myös diabeteslääkäriltä, vastaus oli myöntävä. Vaikka olisi kuinka diabeetikko, on annettava lapsen elää normaalisti lapsuuttaan, vaikka on pelottavaa päästää uunituore diabeetikko testaamaan hoitokykyään. Synttärisankarin vanhemmille on hyvä kertoa diabeteksesta jo etukäteen, mitä lapsi saa syödä ja miten pitää varautua, jos verensokerit nousevat korkealle tai laskevat hypoihin. Lapselle on tietysti tätä vaihetta jo ennen selitetty, että kakkua saa ottaa mutta kohtuullisesti, sipsejä, karkkia, keksejä ym. myös kohtuudella. Riippuu tietysti myös, kuinka nuori lapsi on mutta jos puhutaan murkkuikäisestä, niin piikittäminen pitäisi hoitua jo teiniltä itse. Alkoholi ei tietenkään kuulu synttäreihin.
Jos uskaltamisesta tämä elämä on kiinni, elät sitä ihan väärällä tavalla. On otettava riskejä ja uusia kokemuksia vastaan, vaikka ne kääntyisi negatiivisen puolelle. Diabetes ei ole este elämästä hyvää ja onnellista elämää.

3. Tukiverkosto.

On hyvä, että diabeetikolla on koko elämänsä ajan hyvä ja kestävä tukiverkosto. Tietysti oma hoitopaikka on aina se ensimmäinen, mutta ajan mittaa tutustuu uusiin ihmisiin, mistä voi saada uskollisia sydänystäviä. Diabetesta ei pidä hävetä kertoa uusille tuttavuuksille, eikä sitä pidä salata. Voit rohkeasti kertoa, että hei, mulla on sitten diabetes mutta se ei estä meidän ystävyyttä. Aluksi ihmiset voivat pelästyä, mikäli he eivät ole koskaan kuullutkaan kyseisestä sairaudesta. Kerro, että haimasi ei tuota insuliinia niinkuin sun haimas tuottaa, joten siksi joudun mittaamaan verensokereita ja pistämään itseeni insuliinia aina kun syön. Diabetes ei tartu, se ei ole mikään flunssa. Kannattaa myös ohjeistaa, miten sinua voidaan auttaa jos verensokerit laskevat matalille, varsinkin jos lähtee taju. 

Oma perhe, läheiset ystävät, oma kumppani, hoitopaikka, mahdollisesti terapeutti/psykologi ovat tukiverkostoa diabeetikolle. Hoitopaikassasi saat kaiken tiedon taudista, ohjeita ja vinkkejä. Terapeutilla tai psykologilla käyminen on tärkeää, mikäli hoitoväsymystä ilmenee tai muuten kokee tarvetta jutella ammattilaiselle. Perhe, ystävät ja kumppani ovat tsemppaavia osapuolia, ketkä tuntevat sinut monen vuoden takaa ja osaavat muistuttaa kuinka sisukas sissi olet ♥

4. Sairastaminen. 

No huhhuh, eikö riitä että sairastan jo diabetesta? On sitten pakko kärsiä vielä päälle vatsatautia, tulehdusta ja kuumeilua!? Eihän tämä ole reilua, mulla on diabetes ja se riittää!

Näin 9-vuoden jälkeen olen kironnut samaa, olen sairastellut kaksi kertaa kovemmin mitä silloin kun en ollut deeläinen. Silloin jästinä tulehdustaudit ja ynnä muut oli pikkujuttu verrattuna nykyään siihen, että oikeasti meinaa henki lähteä vaikka olisi pelkkä flunssa. 

"Kuume- ja tulehdussairaudet lisäävät stressihormonien eritystä ja insuliinin tarvetta. Terveellä (jästi) ihmisellä insuliinin eritys lisääntyy ja verensokeri säilyy normaalina. Diabetesta sairastavalla verensokeri pitoisuus suurenee ja myös ketoaineita voi ilmaantua vereen ja virtsaan." 

Juo paljon vettä tai mitä tahansa nestettä. Jos vatsatauti on kaverinasi ja mikään ei tunnu pysyvän ylhäällä, juo sokerilimsoja tai sokeria sisältäviä mehukeittoja/kiisseleitä. Mikäli ketoaineita on hälyttävän paljon, oksentamisesta ei tule loppua tai tunnet olosi muuten hyvin heikoksi, on parasta hakeutua päivystykseen. Ota myös huomioon, että insuliinitarve saattaa kaksinkertaistua ja verensokerit heitellä.