torstai 26. marraskuuta 2015

Joulun odotusta ☃★

Helloou, sori kun musta ei oo kuulunut mitään lähipäivinä. Mulla on tällä hetkellä pientä flunssaa ja verensokerit on sitä luokkaa, että voi morjes. Viimeviikonloppuna olin la-su vanhemmillani ja me vietettiin pikkujoulut. Kuolattiin isän kanssa siinä kärsimättöminä pöydässä, kun piti odottaa äitiä. Kerran vuodessa kun saat jouluruokaa naamas ettee ni kyl sitä sitte ähkyyn pitää ittensä syödä :-D 



Mutta joo, kirjoitan nyt vähän mietteitä joulusta. Oon lapsesta asti rakastanut joulua, sen odotusta ja joulun koko tunnelmaa. Lapsena se joulu oli parhain juhla, mutta näin vanhemmalla iällä se joulufiilis ei oo vaan tuntunut enää samalta. Se on voinut olla tuon masennuksen vika, kun en ole nauttinut nyt parina vuonna koko juhlasta. Itseasiassa joulu on ahdistanut mua ja jossakin kohtaa sanoin vihaavani koko joulua ja sen hössötystä. Nyt kun mielialakin on parantunut, olen alkanut nauttimaan joululauluista, valoista, koristeista ja siitä hössötyksestä kun suunnitellaan mihin mennään jouluksi. 
Mun lempijoulu biisi on Tulkoon joulu ja Joulumaa, nää on aina pakko kuunnella jouluna. Jouluruoka on jotai niin nannaa, varsinkin kun sitä on kerran vuodessa. Meidän pöytään kuuluu ainakin perunat, jonkinlainen kastike, kinkku, rosolli, laatikoita, kalaa, silliä, eri salaatteja (viher, puna-, ja sienisalaatit),  hyytelöä ja joskus lihapullia. Oon viettänyt joulua kerran laivalla ja sitten mummuni kanssa kahdestaan. Tämän joulun vietän koko perheeni kanssa, siitä onkin aikaa kun ollaan vietetty joulua yhdessä. Me mennään isän ja äiteen kanssa mun siskoni ja lankoni luo, ollaan siellä yötä ja lähdetään sitten joulupäivänä takaisin.
Veturissa me ollaan tehty muiden asukkaiden kanssa piparitaloja ja omat nimikkopiparit :) 

Vuoden 2012 joulukuusi :-)




Vuoden 2013 vietin mummuni kanssa.

Viime vuoden joulukuusi :-) 

Onks teil muuten joulukalenteri jo? Mä oon nyt muutaman vuoden ostanut vieläkin itselleni suklaakalenterin koska se kuuluu siihen jouluperinteeseen. Mut kai sitten kun mulla on omia lapsia, niin lopetan sen oman kalenterin ostamisen.. 
Mutta juu, sori taas sekava teksti, oli äsken hypot niin olo on vielä vähän hömppä ja ei tiedä mitä kirjoittaisi. 

Hyvää joulun odotusta ♥


perjantai 13. marraskuuta 2015

HYPOT REAL LIFE

Kun sä tuut kotiin, sulla on hypot ja pitäisi saada nopeasti RUOKAA. Koko kroppa tärisee, heität takkisi lattialle, yrität saada kengät pois huonolla menestyksellä mutta kappas ne ei lähde. Noh, mennään kengät jalassa sitten! Jees, nyt ollaan jääkaapilla. Ei, ensin mittaat sokerit mitä ne näyttää (tämä unohtuu multa liiankin usein, koska nälkänälkänälkänälkä). Juu, hypoissa ollaan mutta onneksi on ruokaa ihan lähettyvillä, koska kävin kaupassa. Äkkiä tuoremehua suuhun ja vaikka suoraan purkista, what everrrrrr ja sitten ruisleipää, kinkkua, juustoa, jogurttia, ei hemmetti hilloakin on, nojaa otan tosta vielä banaanin, hei jes muistin että mulla on se pulla vielä kaapissa, maitoa maitoa maitoa, lisää leipää, lisää hilloa. Ja monen minuutin päästä oot joko lattialla tai pöydän ääressä ja tuijotat tyhjyyteen samalla, kun "syöt". Se ei ole syömistä, vaan "ruoalla taiteilemista", suupielet on ihan hillossa, maitolasikin on kaatunut tässä välissä, jaahas nyt on sitten tuo mehupurkkikin tyhjennetty.. Ei, söinkö sen pullan jo?! Mitähän nyt sokerit mahtaa olla, mitä kello on.. Pikkuhiljaa alkaa näkö selveentyä (onks toi edes sana?) ja tärinä loppuu. On kulunut jo 15min ja huomaat, että pöytäsi ui maidossa, leikkeleet ja juustot on ympäri pöytää ja kappas, oot heittänyt sun jogurttipurkin lattialle. Saamarin syvä huokaus. 




Tätä kutsutaan hypoöveriksi.

tiistai 3. marraskuuta 2015

Helloween

Halloweenia tuli vietettyä viime viikonloppuna, oli taas koko perhe koos. Samalla juhlittii iskän synttäreitä. Vau, pian on jo joulu ja sitten koittaa uusi vuosi! Hurjan nopeasti mennyt tämäkin vuosi, saas ny nähdä mitä vuosi 2016 tuo tullessaan. Toivottavasti enemmän hyvää kuin huonoa! Sori muuten nää kuvat tulee vähän epäjärjestyksessä..










Jep, meitti alottaa autokoulun keväällä, kannattaa varoo liikentees. Hah :-D

Me oltiin viimeviikolla ryhmän kanssa maatilalla ja siel oli tämmöne ihana hevonen, poni, kanoja ja koira ♥


Kutomisen oon taas aloittanut uusiks, teen kaulahuivin mun kaverille joululahjaks.



Värii laitoin lisää päähän, alkoi olla niin haaleeta jo.

Iskälle annoin synttärilahjaksi.